Suorituskykyindeksit vertaavat sitä, mitä prosessi luonnollisesti tekee, siihen, mitä sen edellytetään tekevän. Cp vertaa toleranssialueen leveyttä prosessin hajontaan. Cpk tekee samoin, mutta ottaa huomioon prosessin keskiarvon sijainnin toleranssialueella.
Molemmat ovat tarpeen, koska prosessin hajonta voi olla pientä, mutta se voi olla väärin keskitetty. Cp ei näe tätä — kapea hajonta painettuna toista toleranssirajaa vasten saa hyvät pisteet ja tuottaa silti virheitä. Cpk rankaisee poikkeamasta keskikohdasta, joten se on aina näistä kahdesta pienempi.
Ero niiden välillä paljastaa tilanteen. Paljon Cpk-arvoa korkeampi Cp tarkoittaa, että vaihtelu on hallinnassa ja prosessi pitää vain keskittää, mikä on täysin eri ja yleensä paljon halvempi ongelma kuin vaihtelun vähentäminen.
Nyrkkisääntöinä: 1.0 tarkoittaa, että hajonta täyttää täsmälleen toleranssialueen, 1.33 on yleinen minimi, 1.67 kriittisille ominaisuuksille. Nämä vaihtelevat toimialoittain ja ne kannattaa varmistaa eikä olettaa.
Millään siitä ei ole mitään merkitystä epävakaalle prosessille. Samalla kun prosessi vielä liukuu, laskettu Cpk kuvaa tilannetta, joka on jo ohi. Siksi ohjauskortit tulevat ensin — ensin stabiilius, sitten suorituskyky, tässä järjestyksessä. Indeksin ilmoittaminen kahden desimaalin tarkkuudella kolmestakymmenestä datapisteestä on toinen tapa, jolla tämä menee pieleen.
